perjantai 27. joulukuuta 2013

Uutiskirje: Nyt alkavat kaikkien aikojen alennusmyynnit

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 27.12.2013 10:24

Nyt alkavat kaikkien aikojen alennusmyynnit

Reuters

Vuodenvaihteen alennusmyynnit lähtivät tänä vuonna reippaasti käyntiin, kun kalliimpia vaatteita sai jo ennen joulua puoleen hintaan. Synkkä taloustilanne ja sää pitivät syksyllä puodit hiljaisina, ja pienille kauppiaille on aiheuttanut murheita myös Stockmann.

Joulu helpotti kuluttajien talousahdistusta

Reuters

Kuluttajien talousluottamus jatkoi lievää vahvistumistaan joulukuussa, mutta pysyi edelleen heikompana kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin, Tilastokeskuksen kuluttajabarometrista selviää.

Yritysten luottamus talouteen pysynyt vaisuna

Lehtikuva

Suomalaisen elinkeinoelämän suhdanneilmasto on pysynyt Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan vaisuna. Kaikilla aloilla luottamus talouteen jää alle EU-maiden keskiarvon.

Lentoyhtiön lippukauppa sekosi – lento Havaijille 5 euroa

REUTERS/George Frey

Lentoyhtiö Delta Air Linesin verkkokauppa myi torstaiaamuna lentolippuja erittäin halvalla virheen takia.

Vain samassa veneessä olevat suomalaiset pelastuvat

Heini Hämäläinen

Hyvinvointitutkija Frank Martelan mielestä suomalaiset tarvitsevat nyt kokemusta aidosti yhteisestä yhteiskunnasta. Jakautuminen meihin ja muihin olisi hyvän elämän este, Martela kirjoittaa Taloussanomien joulusaarnassaan.

Britannia kasvattaa sohvaperunoita

Eurooppalaisessa lihavuuskilpailussa suomalaiset tavoittelevat mitalipaikkaa. Kulta pysyy kuitenkin tiukasti brittien hallussa, sillä he ovat kehittäneet pettämättömän lasten lihottamisreseptin.

HS: Eläkeyhtiöiden verosuunnitteluun kymmeniä tuhansia euroja

Varma

Esimerkiksi julkisalojen eläkelaitos Keva osti vuosina 2008–2013 yhteensä 150 000 eurolla verosuunnittelupalveluita tilintarkastusyhtiö KPMG:ltä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Taksikuski löysi kasinopotin takapenkiltä – palautti rahat

EPA

Las Vegasin taksikuski löysi autonsa takapenkille jääneestä paketista 300 000 dollaria käteistä.

Hakkeri varasti joulupäivänä 11 miljoonaa dogecoinia

Matias Mäki

Bitcoinin kaltaisia dogecoineja varastettiin keskiviikkona miljoonittain kolikonomistajien suosimalta nettisivustolta.

Näistä osista syntyy klassinen miestentyyli

Reuters

Joulunpyhinä on hyvin aikaa pohtia oman vaatekaapin sisällön päivitystarpeita. Perusteesit miehelle tyylin rakentamiseen ovat helppoja: yksinkertaista ja laadukasta, ei kikkailuja pintamuodin ehdoilla.

Ei lapsi lahjaa tarvitse – vaan aikuisen huomiota

Heini Hämäläinen

Monessa perheessä lapsille hankitaan tänä jouluna yhä suurempi kasa lahjoja. Asiantuntijoiden mukaan paljon tärkeämpää olisi, että lapsi saisi aikuisilta jakamatonta huomiota. Läppärit, tabletit ja sosiaalinen media on syytä jättää jouluna hetkeksi syrjään.

10:18 Yritysten luottamus talouteen pysynyt vaisuna Taloussanomat
09:35 Lentoyhtiön lippukauppa sekosi – lento Havaijille 5 euroa Taloussanomat
09:21 Joulu helpotti kuluttajien talousahdistusta Taloussanomat
09:06 TS: Kela ja YTHS riitelevät 154 000 eurosta – ratkaisijasta epäselvyyttä Taloussanomat
08:34 HS: Eläkeyhtiöiden verosuunnitteluun kymmeniä tuhansia euroja Taloussanomat
06:01 Nyt alkavat kaikkien aikojen alennusmyynnit Taloussanomat
14:49 Taksikuski löysi kasinopotin takapenkiltä – palautti rahat Taloussanomat
14:22 Alennusmyynnin kasvutoiveet venäläisten varassa Taloussanomat
13:42 Hakkeri varasti joulupäivänä 11 miljoonaa dogecoinia Taloussanomat
13:06 Turkin oppositio huolissaan – poliisi tiukkaan otteeseen Taloussanomat
11:46 HS: EU:n uusi rahasto turvaa ruoka-avun jatkumisen Taloussanomat
15:12 Tässä on Edward Snowdenin jouluviesti Taloussanomat
14:39 Peking alentaa kasvutavoitettaan, Kiina seuraa perässä Taloussanomat
14:08 Uskomaton temppu – tutkijat lähettivät tekstiviestin vodkalla Taloussanomat
13:33 McDonald's työntekijöilleen: "Välttäkää pikaruokaa" Taloussanomat
07:02 Näistä osista syntyy klassinen miestentyyli Taloussanomat
06:01 Vain samassa veneessä olevat suomalaiset pelastuvat Taloussanomat
06:01 Ei lapsi lahjaa tarvitse – vaan aikuisen huomiota Taloussanomat
19:44 Shell myy omaisuuttaan kymmenillä miljardeilla Taloussanomat
19:29 Fordin avolavahitti saanee alumiinikorin Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 27.12.2013 klo 10:24 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,74
OMX Helsinki CAP PI +0,44
OMXH25 PI +0,81
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,36
OMX Helsinki Small Cap PI +0,01

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,562 +0,004
Euribor 6 kk 0,392 +0,005
Euribor 3 kk 0,294 +0,001
Euribor 1 kk 0,232 -0,004

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Sotkamo Silver AB 1,38 2,99
Basware 25,0 2,46
Endomines AB 0,46 2,22
Oral Hammaslääkärit Plc 4,99 1,84
Munksjö Oyj 5,29 1,73
Digia Plc 3,9 -2,01
Ilkka-Yhtymä 1 4,67 -2,1
Oriola-KD Corporation A 2,55 -3,04
Saga Furs Oyj C 30,8 -4,05
Tecnotree 0,2 -4,76

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 2,79 M 0,61
Sampo A 0,88 M 0,62
Fortum 0,67 M 0,12
Nordea Bank FDR 0,67 M 0,63
KONE Corporation 0,59 M 0,92
Stora Enso R 0,55 M 0,91
UPM-Kymmene 0,39 M 0,83
Metso 0,36 M 0,77
Neste Oil 0,34 M 0,07
Outokumpu 0,19 M 0,73




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti