tiistai 17. joulukuuta 2013

Uutiskirje: Talvivaara Sotkamo pääsee yrityssaneeraukseen

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 17.12.2013 10:56

Talvivaara Sotkamo pääsee yrityssaneeraukseen

Lehtikuva

Espoon käräjäoikeus on tänään määrännyt Talvivaara Sotkamon saneerausmenettelyn aloitettavaksi.

Danske Bankin näkemys talouskasvusta synkkeni

Lehtikuva

Danske Bank on alentanut arviotaan Suomen tämän ja ensi vuoden vuoden talouskasvusta. Pankin pääekonomistin mukaan nähtävissä ei ole samanlaista kasvupyrähdystä kuin laman jälkeen 1990-luvulla.

He ovat nyt voittajia asuntomarkkinoilla

Heini Hämäläinen

Asuntomarkkinoilla hivutetaan nyt suurten asuntojen hintoja alaspäin, sillä kysyntä on hidastunut. Voittajia ovat ne, jotka ovat vaihtamassa pieniä asuntoja suurempaan, sanovat asiantuntijat.

Troikka: Portugalin taloudessa toipumisen merkkejä

REUTERS/Jose Manuel Ribeiro

Portugalin kolmesta rahoittajasta koostuva niin sanottu troikka arvioi, että maan talousohjelma on oikealla tiellä.

VTV: Finaviassa yhtiön omien ohjeiden vastaisia johdannaissopimuksia

Lehtikuva

Valtiontalouden tarkastusvirasto moittii Finaviaa johdannaisten käytöstä.

Tutkijat T&Y:ssä: Jolla käyttää "ovelasti" hyväkseen Androidia

Jolla

Nokian ja Jollan erilaiset strategiat ovat tutkijoiden tarkasteltavina Talous ja yhteiskunta -lehdessä.

Komissio: Espanjan tukiohjelma päättyy tammikuussa

EPA

Espanja poistuu talouskuriohjelmastaan ensi kuussa täytettyään kaikki Euroopan unionin vaatimukset.

WSJ: Facebook alkaa myydä videomainoksia

Reuters

Yhteisöpalvelu Facebook alkaa myydä videomainoksia käyttäjiensä sivuille. Wall Street Journalin mukaan yhtiö kertonee mainonnan aloittamisesta tänään.

Piensijoittajat uskovat Talvivaaraan – suuret etsivät osinkokoneita

Lehtikuva

Suomalainen piensijoittaja panee rahansa naapurimaiden sijoittajia pienempään määrään yhtiöitä, kertoo Nordnetin vertailu. Suomalainen suursijoittaja puolestaan hajauttaa vielä muita Pohjoismaiden suursijoittajia enemmän.

Lehti: Kreikassa myydään jo puoli-ilmaisia asuntoja

Yorgos Karahalis

Talouskurimuksessa elävät kreikkalaiset myyvät tiettyjä asuntoja jo pilkkahintaan. Taustalla on verotus.

MOT: Verottaja haluaa eroon matkavähennyksistä

Lehtikuva

Verottaja haluaisi luopua asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennysoikeudesta verotuksessa, Ylen MOT-ohjelma kertoo.

Km-verolle ristiriitainen vastaanotto: "Susi jo syntyessään"

Lehtikuva

Uudet tiemaksut ovat puhuttaneet vilkkaasti tänään, ja vastaanotto on ollut ristiriitainen. Lausunnoissa on jaeltu sekä sekä ruusuja että risuja.

Rauma neuvottelee telakka-alueen ostamisesta STX:ltä

Sami Kilpiö

Rauman kaupungin tarjous STX:n telakka-alueen ostamiseksi on myötätuulessa.

Osakesäästäjät: Outokumpu suosi osaa omistajistaan

EPA/CAROLINE SEIDEL

Teräsyhtiö Outokummun ja ThyssenKruppin omistusjärjestely näyttää Osakesäästäjien Keskusliiton mukaan rikkovan lain yhdenvertaisuusperiaatetta. Outokummun pitäisi liiton mukaan tarjoutua korvaamaan osakkeenomistajille aiheuttamansa vahinko.

Ollila kilometriverosta: "Yksityisyyden suoja tärkeää"

Jorma Ollilan johtaman työryhmän mukaan kilometriverolle ja valtakunnallinen tiemaksujärjestelmälle ei ole estettä laissa. Yksityisyyden suoja turvattaisiin sähköisellä kansalaistilillä.

Kuuluisitko kilometriveron häviäjiin?

Jussi Nukari / Lehtikuva

Tiemaksuja pohtinut Jorma Ollilan työryhmä esittää kilometriveroa. Kuuluisitko sinä autollasi ja ajokilometreilläsi kilometriveron häviäjiin vai voittajiin? Työryhmä teki esimerkkilaskelmat muutamalle suosituimmalle automallille.

TeliaSoneran Suomen-johtajan vastuut laajenevat

Lehtikuva

TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja siirtyy vastaamaan konsernin Euroopan-toiminnoista.

Miltton vahvistaa poliittista osaajasarjaansa keskustasta

Tuomas Selänne

Pääministerien Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen entinen erityisavustaja Anna-Mari Vimpari siirtyy töihin vaikuttamisviestintään erikoistuneeseen Miltton Networksiin. Yhtiössä on jo entiset erityisavustajat kokoomuksesta ja demareista.

Brittitutkimus: 60- ja 70-luvulla syntyneet ovat köyhempiä

Arijukka Turtiainen

Pitkään jatkunut elintason ja tulojen nousu näyttää nyt pysähtyneen Britanniassa. 1960- ja 1970-luvulla syntyneet ovat jäämässä vanhempia ikäluokkia köyhemmiksi.

TeliaSonera myllää organisaatiotaan

REUTERS/Fredrik Sandberg/Scanpix

Korruptioskandaalien ryvettämä ruotsalais-suomalainen teleoperaattori TeliaSonera ottaa ensi keväänä käyttöön uuden toimintamallin.

Supercellin omistaja uhkasi sytyttää itsensä tuleen

Wikipedia / nobihaya

Kiivaina sinkoilevien mediahuhujen mukaan japanilaisen SoftBankin omistama amerikkalainen Sprint olisi ostamassa toista amerikkalaista matkapuhelinoperaattoria T-Mobilea.

Valtio luopuu yläikärajoista firmojensa hallituksissa

Vesa Moilanen / Lehtikuva

Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto sanoo haluavansa lopettaa ikäsyrjinnän ja saada kaikki voimavarat käyttöön.

10:51 WSJ: Facebook alkaa myydä videomainoksia Taloussanomat
10:37 Talvivaara Sotkamo pääsee yrityssaneeraukseen Taloussanomat
10:14 Supercellin omistaja uhkasi sytyttää itsensä tuleen Taloussanomat
09:52 Danske Bankin näkemys talouskasvusta synkkeni Taloussanomat
08:56 Troikka: Portugalin taloudessa toipumisen merkkejä Taloussanomat
08:28 Brittitutkimus: 60- ja 70-luvulla syntyneet ovat köyhempiä Taloussanomat
08:21 VTV: Finaviassa yhtiön omien ohjeiden vastaisia johdannaissopimuksia Taloussanomat
07:55 Sinäkin tuotat kymmeniä kiloja "e-jätettä" – ongelma pahenee Taloussanomat
07:50 Yle: Metallimiehille tarjotaan "satavarmaa" hoitoalaa Taloussanomat
06:11 Tutkijat T&Y:ssä: Jolla käyttää "ovelasti" hyväkseen Androidia Taloussanomat
06:01 He ovat nyt voittajia asuntomarkkinoilla Taloussanomat
21:50 Latvialaisten toivejoululahja: Oma europussi Taloussanomat
21:11 Lehti: Kreikassa myydään jo puoli-ilmaisia asuntoja Taloussanomat
20:28 MOT: Verottaja haluaa eroon matkavähennyksistä Taloussanomat
20:03 Komissio: Espanjan tukiohjelma päättyy tammikuussa Taloussanomat
19:35 Verkkolehti: Nokia hyllytti Android-tabletin Taloussanomat
19:04 Kriisiyhtiö Talvivaara ampaisi ylös 38 prosenttia Taloussanomat
18:55 Piensijoittajat uskovat Talvivaaraan – suuret etsivät osinkokoneita Taloussanomat
18:37 A-Katsastus keskittyy – myy Tanskan toiminnot Taloussanomat
18:21 Käsidesien tehosta penätään todisteita USA:ssa Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 17.12.2013 klo 10:56 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,13
OMX Helsinki CAP PI -0,18
OMXH25 PI -0,18
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,21
OMX Helsinki Small Cap PI +0,13

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,563 +0,036
Euribor 6 kk 0,387 +0,034
Euribor 3 kk 0,29 +0,035
Euribor 1 kk 0,234 +0,034

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Talvivaara Mining Company Plc 0,103 27,16
Elektrobit Corporation 2,07 4,02
Sotkamo Silver AB 1,33 3,1
Metsä Board Oyj A 2,9 2,11
Ramirent 9,06 2,03
Biotie Therapies (LP) 0,28 -3,45
Ilkka-Yhtymä 1 4,71 -4,07
Neo Industrial Oyj 0,7 -5,41
Affecto Plc (LP) 4,27 -5,53
Takoma Oyj (LP) 0,12 -7,69

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 12,17 M -0,82
Fortum 3,22 M -0,18
Sampo A 2,36 M 0,24
Talvivaara Mining Company Plc 2,08 M 27,16
UPM-Kymmene 1,2 M -0,25
KONE Corporation 1,15 M -0,19
Metso 1,15 M -0,04
Nordea Bank FDR 1,08 M -0,33
Wärtsilä Corporation 0,98 M -0,27
Affecto Plc (LP) 0,67 M -5,53




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti