perjantai 16. maaliskuuta 2012

Luotolla lomalle – tätä on tuhlaaminen

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Oma talous -uutiskirje
Perjantaina 16.3.2012 12:12

Luotolla lomalle – tätä on tuhlaaminen

Martti Kainulainen /Lehtikuva

Suomalaisten mielestä pahimman laatuista törsäämistä on merkkilaukkujen, -kenkien tai -vaatteiden ostaminen, jos vanhojakin voi käyttää. Myös luotolla lomalle matkustelua pidetään yleisesti tuhlailuna.

Tällaiselta näyttää tulevaisuuden koti

Heini Karjanmaa

Suomalaiset ovat muuttuneet, mutta asunnot eivät. Osoittelevat pohjaratkaisut saavat väistyä, sillä kodin pitää jatkossa taipua moneen. Tulevaisuuden kodilta odotetaan asioita, joista osa on vasta aivan idullaan. Mutta miten on, onko suomalaisten kodeissa jatkossakin sauna?

Teollisuus tuputtaa lapsille salarasvaa ja sokeria

Lehtikuva

Lapsille suunnatuista elintarvikkeista valtaosa on rasvaista tai makeaa roskaruokaa, väittää saksalainen terveysjärjestö Foodwatch. Lastenherkkujen koostumuksesta tehty tutkimus on suututtanut alan teollisuuden.

Etenkin ruoka ja asuminen kallistuivat helmikuussa

Lehtikuva

Kuluttajahintojen nousuvauhti eli inflaatio hidastui aavistuksen helmikuussa. Hintanousun takana oli etenkin asumisen ja ravinnon kallistuminen.

Mies, joka kyllästyi kvartaalikapitalismiin

Ari-Veikko Peltonen

Toimitusjohtaja Tatu Ylönen yrittää vetää tietoturvayhtiö Tectian pörssistä ja palata yrittäjäksi. Hän tahtoo luoda uutta ilman pörssin tiukkoja sääntöjä. Ylönen haluaa käyttää kykyjään esimerkiksi puolustusvälineisiin, joilla voitaisiin torjua kyberhyökkäys. Hänestä kynnys iskeä tietoverkkoihin on selvästi alempi kuin kynnys pudottaa pommeja.

20 vuotta kurjuutta – ei käy kreikkalaisille

Reuters

Uuden arvion mukaan Kreikka saa julkisen velkansa hallintaan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana, jos se pitäytyy säästöohjelmassaan ja kiristää vyötä. Suomen Ateenan-instituutin johtaja Martti Leiwo sanoo, että kreikkalaiset eivät tule suostumaan tähän. Se tarkoittaisi, että ainakin yhdellä sukupolvella ei olisi juuri minkäänlaista tulevaisuutta.

Tässä on syy, miksi nelikymppinen nainen ei halua lapsia

Reuters

Evita-lehti selvitti, miksi niin moni nelikymppinen nainen ei ole tehnyt – eikä tee – lapsia. Syy on yksinkertaisuudessaan se, että he eivät ole keksineet syytä, miksi lapsia kannattaisi hankkia.

Hyvästi diesel – nyt myyvät bensa-autot ja hybridit

Lehtikuva

Kansa haluaa nyt bensiini- ja hybridiautoja. Ammattiautoilijat ovat jo älähtäneet, kun diesel uhkaa kallistua edelleen, mutta nyt myös yksityisautoilijat ovat liikkeellä. Uutta autoa valitessa käyttövoimasta on tullut aiempaa suurempi kysymys, ja dieseleiden suosio on laantumassa.

Nuori mies, kurjuuden kuningas?

Heini Karjanmaa

Osalla nuorista miehistä näyttää pyyhkivän todella heikosti. Kansanterveysmittareilla huono-osaisuus tiivistyy tutkijan nimeämälle "banaani-alueelle" pohjoiseen. Miesköyhyyttä tutkinut professori kirjoittaa, että tie miehen kurjuuteen käy "neljän A:n" kautta.

Siivooja sen näkee – näin suomalainen asuu

Lehtikuva

Kotisiivoojan perusasiakas on hyvin toimeentuleva perhe, joka haluaa viikkosiivouksen. Mukaan mahtuu silti kaikenlaista tapausta: vaateliaita superäitejä, ahdistuneita hamstraajia ja rappiotapauksia. Kodissa pyhin paikka on keittiö – moni haluaa, että siellä ei kosketa mihinkään. Ja niitäkin on, jotka tilaavat siivoojalta pullaa.

11:24 SAK: Leikkauskeskustelusta unohtui yksi asia Taloussanomat
11:17 Irlannista löytyi öljyä – maan talous voi pelastua Taloussanomat
11:13 Nyt katuu Altia – olisi pitänyt kertoa palkkioista avoimesti Taloussanomat
10:42 FIM Pankki laskee prime-korkoaan Taloussanomat
10:22 Tuet myöhässä – taantuma ruuhkautti Kelan Taloussanomat
10:15 Popaa ja Yleiselektroniikka yhdistyvät Taloussanomat
09:45 Merkel ajaa omaa miestään euroryhmän johtoon Taloussanomat
09:31 HS: Peruukkeja ja tekoviiksiä – näin VR naruttaa varkaita Taloussanomat
09:21 Kassojen musta laatikko – kiitos ei, liian hämärä homma Taloussanomat
09:15 Juotko paljon? Syöpäriskisi kasvaa lähes puolella Taloussanomat
08:59 Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi Taloussanomat
08:50 IL: Myös Altia maksoi johdolle bonuksia töihin jäämisestä Taloussanomat
08:38 HS: Säästöjä ja veronkorotuksia tulossa odotettua vähemmän Taloussanomat
07:40 T&T: Uusi Insinööriliitto vaarassa hajota henkilöriitojen takia Taloussanomat
07:15 Asiantuntija Ylelle: Finnairin maine ulkomailla säilynyt Taloussanomat
06:45 Kuljetusala taipuu eläinaktivistin edessä Taloussanomat
06:05 Teollisuus tuputtaa lapsille salarasvaa ja sokeria Taloussanomat
06:01 Toimitusjohtajien erorahat – miljoona käteen ja vapaalle Taloussanomat
21:52 Ensiasunnon ostajat katosivat alkuvuonna Taloussanomat
20:58 Pettääkö start up -buumi? – "Teknofriikkejä" kiinnostavat laitteet, ei bisnes Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti