perjantai 16. maaliskuuta 2012

Uutiskirje: Toimitusjohtajien erorahat – miljoona käteen ja vapaalle

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 16.3.2012 10:44

Toimitusjohtajien erorahat – miljoona käteen ja vapaalle

Lehtikuva

Suurten yhtiöiden toimitusjohtajia hellitään palkkojen ja kannustimien lisäksi muhkeilla erorahoilla, joista tavallinen palkansaaja voi vain uneksia. Taloussanomat selvitti, mitkä yritykset maksavat avokätisimpiä lähtökorvauksia.

Teollisuus tuputtaa lapsille salarasvaa ja sokeria

Lehtikuva

Lapsille suunnatuista elintarvikkeista valtaosa on rasvaista tai makeaa roskaruokaa, väittää saksalainen terveysjärjestö Foodwatch. Lastenherkkujen koostumuksesta tehty tutkimus on suututtanut alan teollisuuden.

IL: Myös Altia maksoi johdolle bonuksia töihin jäämisestä

Lehtikuva

Valtion kokonaan omistama juomayhtiö Altia maksoi avainhenkilöilleen ylimääräisen palkkion, jotta nämä jäisivät taloon. Palkkioita maksettiin yhteensä 255 000 euroa kesällä 2007, Iltalehti kertoo.

Tuet myöhässä – taantuma ruuhkautti Kelan

Lehtikuva

Kelan yleisen asumistuen, työttömyysturvan ja vammaisetuuksien hakemukset ovat ruuhkautuneet ja maksut viivästyvät jopa kuukaudella.

Hautala: "Kamelin selkä taittui, tämä oli minun ratkaisuni"

Lehtikuva

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala erotti lähes koko Finnairin hallituksen. Hänen mukaansa yhtiö on kriisissä, eikä touhu enää vain voinut jatkua. Hautalan mukaan Finnairin salaiset bonukset ilmentävät talouseliitissä yhteiskunnallista ilmapiiriä kohtaan vallitsevaa sokeutta.

He saavat potkut Finnairin hallituksesta

Finnair

Omistajaohjausministeri Heidi Hautala (vihr.) erotuttaa Finnairin nykyisestä hallituksesta kahta lukuunottamatta kaikki vanhat jäsenet. Kyseessä on Suomen elinkeinoelämässä erittäin harvinainen hallitusammattilaisten pakkolähtö.

Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi

EPA

Islanti aikoo maksaa osan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Pohjoismaiden sille myöntämistä lainoista takaisin ennen määräaikaa.

T&T: Uusi Insinööriliitto vaarassa hajota henkilöriitojen takia

Jussi Nukari/Lehtikuva

Auto- ja kuljetusalan AKT:n kuohunta näyttää saavan jatkotapauksen Uudesta insinööriliitosta. Liitossa kytee kapina, ja puheenjohtaja Pertti Porokariin pettyneet tahot ovat valmistelleet jopa uuden ammattijärjestön perustamista, Tekniikka&Talous-lehti uutisoi.

2012 ei tuo helpotusta vuokraralliin

Martti Kainulainen  / Lehtikuva

Asunnonostajat ovat käyneet hieman varovaisemmiksi ja ostohalut ovat laskeneet. Hintojen laskua on kuitenkin turha odottaa. Ankein tilanne on vuokralaisen kannalta, sillä vuokrien nostolle tulee nyt paineita monesta suunnasta. Näin arvioi Tapiola Pankki.

Merkel ajaa omaa miestään euroryhmän johtoon

Saksan liittokansleri Angela Merkel ajaa maansa valtiovarainministeriä Wolfgang Schäublea euroryhmän johtajaksi Luxemburgin Jean-Claude Junckerin tilalle. Asiasta kirjoittaa talouslehti Financial Times Deutschland. Lehti ei kertonut, mihin se perusti tietonsa.

Koskenkorvasta tuli 9,99 euron light-versio

Lehtikuva

Alkoholivalmistaja Altia taistelee kynsin hampain markkinaosuuksistaan. Koskenkorvasta tuli halpa versio.

Goldman-pomon avautuminen kävi kalliiksi – yli kahden miljardin tikki

Eilen The New York Times -sanomalehdessä julkaistu investointipankki Goldman Sachsin työntekijän erokirje kävi yhtiölle kalliiksi. Markkinat tekivät Greg Smithin kirjoituksesta oman johtopäätöksensä, ja Goldmanin arvosta katosi 2,2 miljardia dollaria.

Arvio: EU:n markkinavero nipistäisi suomalaisten palkkoja

Lehtikuva

EU:n suunnittelema rahoitusmarkkinavero lisäisi suomalaisten työeläkeyhtiöiden menoja noin puoli miljardia euroa vuosittain, laskee Työeläkevakuuttajat Tela.

10:42 FIM Pankki laskee prime-korkoaan Taloussanomat
10:22 Tuet myöhässä – taantuma ruuhkautti Kelan Taloussanomat
10:15 Popaa ja Yleiselektroniikka yhdistyvät Taloussanomat
09:45 Merkel ajaa omaa miestään euroryhmän johtoon Taloussanomat
09:31 HS: Peruukkeja ja tekoviiksiä – näin VR naruttaa varkaita Taloussanomat
09:21 Kassojen musta laatikko – kiitos ei, liian hämärä homma Taloussanomat
09:15 Juotko paljon? Syöpäriskisi kasvaa lähes puolella Taloussanomat
08:59 Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi Taloussanomat
08:50 IL: Myös Altia maksoi johdolle bonuksia töihin jäämisestä Taloussanomat
08:38 HS: Säästöjä ja veronkorotuksia tulossa odotettua vähemmän Taloussanomat
07:40 T&T: Uusi Insinööriliitto vaarassa hajota henkilöriitojen takia Taloussanomat
07:15 Asiantuntija Ylelle: Finnairin maine ulkomailla säilynyt Taloussanomat
06:45 Kuljetusala taipuu eläinaktivistin edessä Taloussanomat
06:05 Teollisuus tuputtaa lapsille salarasvaa ja sokeria Taloussanomat
06:01 Toimitusjohtajien erorahat – miljoona käteen ja vapaalle Taloussanomat
21:52 Ensiasunnon ostajat katosivat alkuvuonna Taloussanomat
20:58 Pettääkö start up -buumi? – "Teknofriikkejä" kiinnostavat laitteet, ei bisnes Taloussanomat
20:20 Koskenkorvasta tuli 9,99 euron light-versio Taloussanomat
19:54 Goldman-pomon avautuminen kävi kalliiksi – yli kahden miljardin tikki Taloussanomat
18:39 Veli Sundbäck syrjään myös Fortumin hallituksesta Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti