maanantai 26. maaliskuuta 2012

”Suomi raivostui” – Nyt herättiin Uudessa-Seelannissa

 
 

 
  Jos uutiskirje ei näy kunnolla katso se tästä.  

Uusi Suomi

Uusi Suomi
26.3.2012

 
 


"Suomi raivostui" – Nyt herättiin Uudessa-Seelannissa

Suomalaiset ovat ”raivoissaan” uusiseelantilaisen ministerin puheista, uutisoivat Uuden-Seelannin tiedotusvälineet. »


Lisää rahaa Euroopan palomuuriin – Mitä sanovat Suomi ja Saksa?

EU:n talouskomissaari Olli Rehn luottaa siihen, että Euroopan johtajat pääsevät yksimielisyyteen niin sanotun palomuurin vahvistamisesta. Rehn sanoi Saariselällä järjestetyn epävirallisen talousaivoriihen yhteydessä, että velkakriisiä vastaan puolustauduttaessa on ryhdyttävä tiukempiin toimiin. »


Timo Soini ilkkuu ministereille: "Kantti ei kestänyt"

Perussuomalaisten puheenjohtaja ilkkuu ministereille, jotka allekirjoittivat eduskunnassa lakialoitteen sukupuolineutraalista avioliitosta. »


Nokialta uusi Suomi-panostus – "Tällaista on harvoin nähty"

Sekä Nokia että Microsoft panostavat rahallisesti uuteen Aalto-yliopistossa toteutettavaan mobiilisovellusten kehitysohjelmaan. Molemmat yhtiöt sijoittavat enintään yhdeksän miljoonaa euroa toukokuussa 202 käynnistyvään AppCampus-ohjelmaan, Aalto-yliopisto kertoo. Ohjelman tavoitteena on yliopiston mukaan houkutella tuhansia sovellusehdotuksia Windows Phone -ekosysteemiin ja Nokian muihin käyttöjärjestelmiin opiskelijoilta ja yrittäjiltä ympäri maailman. »


 

Luetuimmat

Uusi Suomi Blogit



 

  HYPO / Ajankohtaista

Talousepävarmuutta, tulevia vyönkiristyksiä ja halpoja korkoja

Hypon Asuntomarkkina-analyysi Q1/2012 on ilmestynyt. Asuntojen reaalihinnat miinuksella. Pääkaupunkiseudulla kaivataan kipeästi asuntomarkkinoille lisätoimia = lisärakentamista kaikissa asuntotyypeissä. Hallituksen kehysriihessä hyvä muistaa jo vuosia merkittävästi kallistuneet asumiskustannukset. Lue lisää internetsivuiltamme.

Lue lisää


Hypon Ympäristölainalla energiatehokkuus kuntoon

Kannattaa kysyä Hypolta ympäristölainatarjous oman kodin energiatehokkuuden parantamisen rahoittamiseksi. Hypo ja Pohjoismaiden Investointipankki NIB ovat yhteistyössä tuoneet markkinoille ratkaisun, jolla niin kotitaloudet kuin taloyhtiöt voivat rahoittaa joustavasti energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä hankkeitaan.

Lue lisää


Hypo on turvallinen kumppani asuntosijoittajalle

Tarjoamme Suomen parhaan asuntorahoituksen asiantuntemuksen ja osaamisen käyttöösi, kun tarvitset rahoitusta sijoitusasunnon hankintaan. Sijoitusasunnon osto osittain tai kokonaan lainarahalla sisältää aina riskejä, mutta me autamme Sinua hallitsemaan rahoitukseen liittyvät riskit. Hypon Sijoittaja 10 -rahoitusratkaisulla Sinulla on käytössäsi enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia asuntosijoitusten hankintaan. Rahoitustarjous kannattaa aina pyytää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta voit toimia ripeästi, kun sopiva asuntosijoituskohde löytyy. Asuntomarkkinatilanteen tasaantumisesta huolimatta, sijoitusasunnoiksi parhaiten soveltuvat asunnot menevät edelleen hyvin nopeasti kaupaksi ja vuokrausaste on korkea.

Lue lisää


Talletuksia kannattaa hajauttaa eri pankkeihin

Jos jotain viime kriiseistä on opittu niin talletukset kannattaa hajauttaa eri pankkeihin. Ei kannata mennä siihen "helppoon" ja jättää ylimääräiset säästövarat omaan palkkatilipankkiin. Vertaile pankkeja ja niiden antamia talletustarjouksia. Ymmärrä, että tallettamalla rahoitat pankin toimintaa. Siksi ei kannata tuijottaa pelkkään korkoon talletuspankkia valitessasi. Hajauta fiksusti pankkiriskiäsi ja pidä oma palkkatilipankkisi varpaillaan. Hypolla on kokemusta olla se "toinen pankki", jossa ylimääräiset varat ovat kivasti "jemmassa". Ota yhteyttä ja kysy talletustarjousta. Saat sen samantein. A

Lue lisää


 
 
 
 
Olet tilannut tämän kirjeen Uuden Suomen uutispalvelun kautta. | Poistu listalta
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti