tiistai 27. maaliskuuta 2012

Outo tilanne parveketupakoinnissa – ”Laissa on puute”

 
 

 
  Jos uutiskirje ei näy kunnolla katso se tästä.  

Uusi Suomi

Uusi Suomi
27.3.2012

 
 


Kasvavatko Suomen vastuut?

Suomi on valmis Euroopan pysyvän kriisirahaston (EVM) tulivoiman kasvattamiseen, kunhan se ei merkittävästi lisää Suomen riskejä, linjaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen uutistoimistojen mukaan. Suomen nykyisiksi vastuiksi arvioidaan 16–18 miljardia euroa korkotasosta riippuen. »


Bluesilta luvassa kova paljastus

Jääkiekkoseura Espoon Blues pitää torstaina tiedotustilaisuuden. Blues ei kerro tiedotustilaisuuden aiheesta muuta kuin että se käsittelee Blues Hockey Oy:tä. Yhtiöstä kuitenkin vahvistetaan Uudelle Suomelle, että tiedotustilaisuus liittyy nimenomaan Bluesin omistajakuvioihin. »


Uusi kännitrendi paljastui Euroopassa

Monissa Euroopan maissa, myös Suomessa, on nähtävissä uusi trendi alkoholinkulutukseen liittyen, kerrotaan maailman terveysjärjestö WHO:n tänään julkaistussa raportissa. Tänään julkistetut tiedot ovat myös linjassa Suomen poliisin näkemysten kanssa. »


Vauvanruokapurkkien ohje yllätti asiantuntijan – "En maista"

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg väittää blogissaan, että vauvanruokapurkeista löytyy Suomen vähiten noudatettu syömisohje. - Ohje on vauvanruokapurkeissa oleva ohje "Maista aina itse tuotetta ensin". Itselläni tämän ohjeen havaitsemiseen meni 3 vuotta, Borg tunnustaa. Borg myöntää myös suoraan, ettei itse noudata ohjetta, vaikka on sen olemassaolon nyt huomannutkin. »


 

Luetuimmat

Uusi Suomi Blogit



 

  HYPO / Ajankohtaista

Talousepävarmuutta, tulevia vyönkiristyksiä ja halpoja korkoja

Hypon Asuntomarkkina-analyysi Q1/2012 on ilmestynyt. Asuntojen reaalihinnat miinuksella. Pääkaupunkiseudulla kaivataan kipeästi asuntomarkkinoille lisätoimia = lisärakentamista kaikissa asuntotyypeissä. Hallituksen kehysriihessä hyvä muistaa jo vuosia merkittävästi kallistuneet asumiskustannukset. Lue lisää internetsivuiltamme.

Lue lisää


Hypon Ympäristölainalla energiatehokkuus kuntoon

Kannattaa kysyä Hypolta ympäristölainatarjous oman kodin energiatehokkuuden parantamisen rahoittamiseksi. Hypo ja Pohjoismaiden Investointipankki NIB ovat yhteistyössä tuoneet markkinoille ratkaisun, jolla niin kotitaloudet kuin taloyhtiöt voivat rahoittaa joustavasti energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä hankkeitaan.

Lue lisää


Hypo on turvallinen kumppani asuntosijoittajalle

Tarjoamme Suomen parhaan asuntorahoituksen asiantuntemuksen ja osaamisen käyttöösi, kun tarvitset rahoitusta sijoitusasunnon hankintaan. Sijoitusasunnon osto osittain tai kokonaan lainarahalla sisältää aina riskejä, mutta me autamme Sinua hallitsemaan rahoitukseen liittyvät riskit. Hypon Sijoittaja 10 -rahoitusratkaisulla Sinulla on käytössäsi enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia asuntosijoitusten hankintaan. Rahoitustarjous kannattaa aina pyytää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta voit toimia ripeästi, kun sopiva asuntosijoituskohde löytyy. Asuntomarkkinatilanteen tasaantumisesta huolimatta, sijoitusasunnoiksi parhaiten soveltuvat asunnot menevät edelleen hyvin nopeasti kaupaksi ja vuokrausaste on korkea.

Lue lisää


Talletuksia kannattaa hajauttaa eri pankkeihin

Jos jotain viime kriiseistä on opittu niin talletukset kannattaa hajauttaa eri pankkeihin. Ei kannata mennä siihen "helppoon" ja jättää ylimääräiset säästövarat omaan palkkatilipankkiin. Vertaile pankkeja ja niiden antamia talletustarjouksia. Ymmärrä, että tallettamalla rahoitat pankin toimintaa. Siksi ei kannata tuijottaa pelkkään korkoon talletuspankkia valitessasi. Hajauta fiksusti pankkiriskiäsi ja pidä oma palkkatilipankkisi varpaillaan. Hypolla on kokemusta olla se "toinen pankki", jossa ylimääräiset varat ovat kivasti "jemmassa". Ota yhteyttä ja kysy talletustarjousta. Saat sen samantein. A

Lue lisää


 
 
 
 
Olet tilannut tämän kirjeen Uuden Suomen uutispalvelun kautta. | Poistu listalta
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti