sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Saariselällä kohu tyhjästä?

 
 

 
  Jos uutiskirje ei näy kunnolla katso se tästä.  

Uusi Suomi

Uusi Suomi
25.3.2012

 
 

Saariselällä kohu tyhjästä?

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on vastannut julkisuudessa nousseeseen kohuun siitä, minkä vuoksi valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) ei kutsuttu korkean tason epäviralliseen talousaivoriiheen Saariselälle. Tilaisuutta isännöi Kataisen lisäksi ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.). »


Räikkönen 5. – Malesian kisa päättyi

Formula 1:n Malesian osakilpailu on päättynyt. Voittajaksi selvisi Ferrarin Fernando Alonso ja toiselle sijalle ylsi Sauberin Sergio Perez. Heidän jälkeensä maalilinjan ylittivät McLarenin Lewis Hamilton, Red Bullin Mark Webber ja Lotuksen Kimi Räikkönen. Räikkönen ajoi sijoituksestaan huolimatta koko kilpailun nopeimman kierroksen. Kilpailu jouduttiin keskeyttämään alkuvaiheessa noin tunnin ajaksi rankkasateiden vuoksi. Kilparataa lähestyy uusi saderintama. Tämän jälkeen Räikkönen joutui aloittamaan 13. lähtöruudusta. »




Hyvästit allergioille? TS: Mullistavaa kehitystä Suomessa

Suomalainen Desentum-yhtiö kehittää parhaillaan geeniteknologiaan perustuvaa allergiarokotetta. Onnistuessaan rokotteella voitaisiin parantaa tavallisimpia siitepöly-, eläin-, ja ruoka-aineallergioita, kertoo Turun Sanomat. »


Niinistö saapui Etelä-Koreaan

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saapunut ensimmäiselle ulkomaanvierailulleen presidenttinä Etelä-Korean Souliin. Niinistö ottaa osaa kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman aloitteesta järjestettävän koukouksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ydinturvallisuuden parantamiseksi. Kokouksessa keskustellaan kansallisista ja kansainvälistä toimista ydinmateriaalien turvaamiseksi sekä ydinterrorismin estämiseksi. »


Muistithan siirtää kelloasi?

Suomi ja koko Euroopan unioni on siirtynyt kesäaikaan. Kelloja siirrettiin viime yönä tunnilla eteenpäin – eli niin sanotusti kohti kesää – kello kolmelta. Kellojen siirtäminen vaikutti mm. junaliikenteeseen, kun VR siirsi kymmenen yöjunaa kulkemaan normaalia myöhäisemmässä poikkeusaikataulussa. Näin junat saapuivat asemilleen oikeaan aikaan. »


Onnettomuus Espoossa: 1 kuoli, 3 loukkaantui

Espoossa on sattunut yhden ihmisen hengen vaatinut kuolonkolari sunnuntaina aamuyöllä. Poliisin mukaan ulosajo-onnettomuus tapahtui Olarissa noin kello kahden aikaan. Poliisi epäilee, että kyseessä on sama auto, joka oli aiemmin lähtenyt poliisipartiota pakoon Espoon Finnoossa. Turmahetkellä autossa oli neljä henkilöä. Kolme loukkaantunutta on viety sairaalahoitoon. Etupenkillä matkustajana ollut henkilö menehtyi vammoihinsa onnettomuuspaikalla. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kuolemantuottamuksesta. »


 

Luetuimmat

Uusi Suomi Blogit



 

  HYPO / Ajankohtaista

Talousepävarmuutta, tulevia vyönkiristyksiä ja halpoja korkoja

Hypon Asuntomarkkina-analyysi Q1/2012 on ilmestynyt. Asuntojen reaalihinnat miinuksella. Pääkaupunkiseudulla kaivataan kipeästi asuntomarkkinoille lisätoimia = lisärakentamista kaikissa asuntotyypeissä. Hallituksen kehysriihessä hyvä muistaa jo vuosia merkittävästi kallistuneet asumiskustannukset. Lue lisää internetsivuiltamme.

Lue lisää


Hypon Ympäristölainalla energiatehokkuus kuntoon

Kannattaa kysyä Hypolta ympäristölainatarjous oman kodin energiatehokkuuden parantamisen rahoittamiseksi. Hypo ja Pohjoismaiden Investointipankki NIB ovat yhteistyössä tuoneet markkinoille ratkaisun, jolla niin kotitaloudet kuin taloyhtiöt voivat rahoittaa joustavasti energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä hankkeitaan.

Lue lisää


Hypo on turvallinen kumppani asuntosijoittajalle

Tarjoamme Suomen parhaan asuntorahoituksen asiantuntemuksen ja osaamisen käyttöösi, kun tarvitset rahoitusta sijoitusasunnon hankintaan. Sijoitusasunnon osto osittain tai kokonaan lainarahalla sisältää aina riskejä, mutta me autamme Sinua hallitsemaan rahoitukseen liittyvät riskit. Hypon Sijoittaja 10 -rahoitusratkaisulla Sinulla on käytössäsi enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia asuntosijoitusten hankintaan. Rahoitustarjous kannattaa aina pyytää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta voit toimia ripeästi, kun sopiva asuntosijoituskohde löytyy. Asuntomarkkinatilanteen tasaantumisesta huolimatta, sijoitusasunnoiksi parhaiten soveltuvat asunnot menevät edelleen hyvin nopeasti kaupaksi ja vuokrausaste on korkea.

Lue lisää


Talletuksia kannattaa hajauttaa eri pankkeihin

Jos jotain viime kriiseistä on opittu niin talletukset kannattaa hajauttaa eri pankkeihin. Ei kannata mennä siihen "helppoon" ja jättää ylimääräiset säästövarat omaan palkkatilipankkiin. Vertaile pankkeja ja niiden antamia talletustarjouksia. Ymmärrä, että tallettamalla rahoitat pankin toimintaa. Siksi ei kannata tuijottaa pelkkään korkoon talletuspankkia valitessasi. Hajauta fiksusti pankkiriskiäsi ja pidä oma palkkatilipankkisi varpaillaan. Hypolla on kokemusta olla se "toinen pankki", jossa ylimääräiset varat ovat kivasti "jemmassa". Ota yhteyttä ja kysy talletustarjousta. Saat sen samantein. A

Lue lisää


 
 
 
 
Olet tilannut tämän kirjeen Uuden Suomen uutispalvelun kautta. | Poistu listalta
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti