keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lehtien irtonumeromyynti laski hieman viime vuonna

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Markkinointi-uutiskirje
Keskiviikkona 15.1.2014 13:08

Lehtien irtonumeromyynti laski hieman viime vuonna

Lehtikuva

Lehtien irtonumeroita myytiin viime vuonna miltei yhtä paljon kuin vuotta aiemminkin. Yleisaikakauslehtien, asumis-, puutarha- ja ruokalehtien myynti kasvoi, mutta iltapäivälehtien myynti laski.

Tehdäänkö Suomessa sama temppu? Lidl poistaa karkit kassoilta Britanniassa

Reuters

Lidl kertoo tehneensä suuren terveysliikkeen Britannian-myymälöissään: kauppajätti poistaa makeiset kassoiltaan. Suomen Lidlistä kerrotaan, että kyseinen trendi on tunnistettu myös heillä. Mutta miten kauppaketju aikoo asiaan reagoida Suomessa?

Julkinen paine saa yritykset raportoimaan veroistaan

Reuters

Laaja keskustelu verosuunnittelusta ja -moraalista vaikuttaa jo yritysten toimintaan. Professori Marjaana Helminen odottaa, että alkavalla tuloskaudella yhä useampi yritys kertoo veroistaan vaadittua enemmän.

Nuoret ostavat some-vinkkien perusteella

Lehtikuva

Arvokkaita tuotteita ostaessaan 20–30-vuotiaat luottavat muiden kuluttajien suosituksiin sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla. Heitä vanhemmat, mutta alle 50-vuotiaat tukeutuvat myyjään.

"Nokia saattaa tehdä yllätyspaluun puhelinvalmistajaksi"

Reuters

Huhut ja kuvat Nokian uudesta Normandy-laitteesta ovat levinneet jo niin laajalti, että sen olemassaoloa pidetään melko todennäköisenä. Näin arvioi Inderesin analyytikko Mikael Rautanen.

Konsulttiyhtiön tutkimus: S-ryhmä kasvatti eroaan Keskoon

Lehtikuva

S-ryhmä on noussut maailman 80 suurimman vähittäiskaupan joukkoon ja paisuttanut eroaan kotimaiseen kilpailijaansa Keskoon. Tämä käy ilmi Deloitten tutkimuksesta, joka listaa maailman 250 suurinta vähittäiskaupan yritystä.

Kuka korvaa saamatta jääneet säästöt verkkokaupasta?

Kirsi Salovaara / Lehtikuva

Verkkokaupan alesta löytyy verrattoman edullisia tuotteita. Ostoskori täyteen ja kassalle – vaan maksaminen ei onnistu ja ostokset jäävät koppaan. Kuka korvaa saamatta jääneet säästöt?

Mihin katosi luokaton Suomi?

Janne Harju

Tunnetko kuuluvasi keskiluokkaan? Niin tuntee moni muukin. Mutta miksi luokalla on yhtäkkiä taas merkitystä? Vai onko kyse vain huvista lokeroida itsensä? Yksi pelko tuntuu olevan yhteinen: se, että työttömyys syöksee pienituloisuuteen eikä koulutus enää pelasta.

Maailman turvallisimmat lentoyhtiöt listattiin – australialainen vei voiton

Reuters/David Gray

Airlineratings.com on julkaissut vuoden 2013 turvallisimmat lentoyhtiöt. Katso top 10 -lista turvallisinta lentokyytiä tarjoavista yhtiöistä.

S-ryhmä hylkää ruotsalaisen halpismaidon

Lehtikuva

S-ryhmän valikoimista ei enää tämän kuun lopussa saa halpaa, ruotsalaista Arla-maitoa.

Radio Nova saa uuden toimitusjohtajan

Lehtikuva

Entinen maikkarilainen Tomi Halonen palaa MTV:lle Radio Novan toimitusjohtajaksi.

H&M:ltä uusi aluevaltaus: "Niken ja Adidaksen kannattaisi olla varuillaan"

Reuters//Ints Kalnins

Ruotsalainen vaateketju Hennes & Mauritz (H&M) on esitellyt uuden malliston, jonka tuotteet joutuvat kovaan testiin ensi kuussa – Venäjällä.

Hartwall aloittaa yt-neuvottelut – joka kuudes voi saada potkut

Lehtikuva

Hartwall aikoo vähentää enintään 140 työntekijää eli noin joka kuudennen työntekijän. Hartwallin mukaan vähennysten syy on talouden epäavarmuus, kova kilpailua ja sääntelyn tiukentaminen.

Tv-valmistajilta loppuivat ideat - "Se oli siinä, kaverit"

Talouslehti The Wall Street Journalin kolumnisti Farhad Manjoon ei usko uusiin, merkittäviin tv-laiteinnovaatioihin.

Ferrarin näköinen Toyota herätti punaisen raivon

Reuters/Christian Hartmann

Autovalmistaja Ferrari on haastanut kopioautoja valmistavan yrityksen oikeuteen. Tapaus tulee asiantuntijoiden mukaan määrittämään koko valeautoteollisuuden suunnan.

Finnmatkat pudotti Aurinkomatkat ykköspaikalta

EPA/ORLANDO BARRIA

Finnmatkat ohitti viime vuonna ensi kertaa Aurinkomatkat Suomen suurimpana matkanjärjestäjänä.

Selvitys: Tänä vuonna myydään 10 miljoonaa puettavaa älylaitetta

Henrik Kärkkäinen

Deloitte ennustaa puettavien älylaitteiden saavuttavan kuluttajien suosion tänä vuonna.

Marko Ahtisaari siirtyy Nokialta huippuyliopistoon

Lehtikuva

Ahtisaaren uusi työnantaja on amerikkalainen MIT-huippuyliopisto.

Tutkimus: Työssä jaksaa parhaiten yli 50-vuotias

Esimiesten ja alaisten suhteen laatu vaikuttaa selvästi työyhteisön hyvinvointiin ja siten sen tekemään tulokseen, Vaasan yliopiston tutkimuksessa huomattiin. Hyvä uutinen on, että esimiestyön laatua pystyy parantamaan melko nopeastikin. Yllättävää taas on, että parhaiten työelämässä näyttävät voivan iäkkäämmät työntekijät.

13:04 Lehtien irtonumeromyynti laski hieman viime vuonna Taloussanomat
12:17 Huawein älypuhelinmyynti paisui viime vuonna Taloussanomat
12:04 Talouspäättäjät pitävät euroa hyödyllisenä Suomelle Taloussanomat
11:48 Tasavallan presidentti Niinistö piti saarnapuheen Taloussanomat
11:19 Elektroniikkateollisuuden liikevaihto notkahti eniten elo–lokakuussa Taloussanomat
11:06 Piilaakson porukka iskee kanteella – olemme menettäneet tuloja Taloussanomat
11:03 Autoilija, näin esilämmität moottorin oikein Taloussanomat
10:42 Hartwall aloittaa yt-neuvottelut – joka kuudes voi saada potkut Taloussanomat
10:16 GM:n viiden vuoden osinkotauko päättyy Taloussanomat
09:47 Ålandsbanken uusi konttoriverkostoaan ja aloittaa yt-neuvottelut Taloussanomat
09:28 Korvausten saanti Air Finlandin konkurssista kestää pitkään Taloussanomat
08:48 Keinotteluun rajoituksia – EU sopi rahoitusvälineiden sääntelystä Taloussanomat
08:34 TS: Kirjekuoritehtaan tuotanto uhkaa siirtyä Ruotsiin Taloussanomat
07:44 HS: SRV:n rahapula seisottaa Kalasataman rakentamista Taloussanomat
07:36 Maailmanpankki povaa maailmantalouden kasvun vauhdittuvan Taloussanomat
07:35 Kestääkö puhelin pakkasella? iPhone vs. Samsung – katso video Taloussanomat
07:26 Oikeus avasi mahdollisuuden ostaa lisää nopeutta nettipalveluihin Taloussanomat
06:03 Vuokralla vai omassa? Katso miten Helsingissä asutaan Taloussanomat
06:01 Kriisitoimet paisuttivat Irlannin velkakuormaa Taloussanomat
22:24 Credit Suisse työntekijöilleen: Älkää tulko tänne lauantaisin! Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti