tiistai 7. tammikuuta 2014

Suomesta on kadonnut 120 työpaikkaa päivässä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.
Taloussanomat.fi Taloussanomien yrittäjäkirje
Tiistaina 7.1.2014 12:36

Suomesta on kadonnut 120 työpaikkaa päivässä

Janne Harju

Puolentoista viime vuoden ajan jokaisena työpäivänä on syntynyt keskimäärin 700 uutta työpaikkaa. Ikävä kyllä samaan aikaan päivittäin on hävinnyt 820 työpaikkaa. Tilanne ei näytä juuri muuttuvan alkaneen vuoden aikana.

"Missä ovat superihmiset, jotka työskentelevät 67-vuotiaiksi?"

Matti Björkman / Lehtikuva

Palkansaajien keskusjärjestöt pitävät epärealistisina EK:n johtajan Lasse Laatusen puheita eläkeiän nostamisesta 67 vuoteen. Ne muistuttavat, että nytkin suomalaiset voisivat jatkaa töissä 68-vuotiaaksi, mutta usein vain kunto ei kestä tai työt eivät jatku.

Kohta saat ehkä itse keksiä oman työsi

Tea Tauriainen

Palaverit uusiksi tai ehkä koko työn käsite? Kysyimme työelämän tuntijoilta, miten aherrus muuttuu ehkä jo tänä vuonna. Mutta miten ravintolapäivä siihen liittyy ja mikä on "uusi luovuus"?

14 500 menetti työnsä viime vuonna – Metso irtisanoi eniten

REUTERS/Toru Hanai

Irtisanomisten määrä laski viime vuonna hieman edellisvuodesta, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tilastoista selviää. Pelkona kuitenkin on, että palvelualoilla pahin on vasta edessä.

HS: S- ja K-korttien vaikutukset kilpailuun selvitetään

Patrik Lindström/Lehtikuva

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tekee selvityksen K- ja S-ryhmien kanta-asiakasjärjestelmien vaikutuksista kilpailuun, kertoo Helsingin Sanomat.

Kiloille kyytiä – näin se tehdään työpaikalla

Janne Harju

Tammikuussa kuntosalit ja jumpat pullistelevat uuden vuoden lupauksiaan lunastavia työikäisiä. Taloussanomat kysyi neljältä työpaikalta, miten niissä on varauduttu alkuvuonna puhkeavaan kuntoilupuuskaan.

Näin taloutesi kiristyy tänä vuonna

Tea Tauriainen

Entistä suurempi osa palkansaajan tuloista lohkeaa valtion- ja kunnallisverotukseen. Myös osakesäästäjien verotus tiukkenee. Osa-aikatyön mahdollisuudet lisääntyvät, ja kotitalousvähennys laajenee.

Yle: 65-vuoden eläkeikä ei riitä enää työnantajille

Vesa Moilanen/Lehtikuva

Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen nostaisi eläkeiän enemminkin 67 kuin 65 vuoteen, kertoo Yle Uutiset.

12:26 Taloussanomat-sovelluspaletti kasvoi Androidilla Taloussanomat
11:31 "Auto on kuin renkailla kulkeva suuri älypuhelin" Taloussanomat
11:28 Pöyry lomauttaa ja irtisanoo Taloussanomat
11:04 Tenavatabletti yllätti: Blokkaa Pikku Kakkosen Taloussanomat
10:51 Samsungin tulos laskussa ensi kertaa kahteen vuoteen Taloussanomat
10:16 Helsingin Sanomien toimituksesta irtisanotaan 37 Taloussanomat
09:50 Outotecin Jari Rosendal Kemiran toimitusjohtajaksi Taloussanomat
09:10 Bundesbankin vuoro varoittaa Bitcoinista Taloussanomat
08:57 Työväki telkesi rengasjohtajat neukkariin Taloussanomat
08:17 Yle: Suomalaisten mielestä sosiaalituet passivoivat Taloussanomat
08:04 Facebook mokaa tietosuojassa, kiinnostaako ketään? Taloussanomat
07:40 Senaatti hyväksyi Yellenin nimityksen Fedin johtoon Taloussanomat
06:06 Pärjäisitkö keskuspankkiirina? Taloussanomat
06:02 Kiloille kyytiä – näin se tehdään työpaikalla Taloussanomat
17:25 USA:n teollisuustilaukset kasvussa – palvelusektorin kasvu hyytyy Taloussanomat
16:53 Nissan haluaa siivun Lontoon taksimarkkinoista Taloussanomat
15:58 Bitcoin kelpaa Zyngalle – hinta pomppasi Taloussanomat
15:20 Merkel sai murtuman hiihtolenkillä Taloussanomat
10:55 Norwegian ja Boeing neuvottelevat jälleen Dreamliner-ongelmista Taloussanomat
10:19 Arvio: Kiinalaisten palkat nousevat tänä vuonna yli kymmenyksen Taloussanomat


Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti