torstai 16. tammikuuta 2014

Uutiskirje: Asuntokupla vai ei? Kuplatyökalu paljastaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 16.1.2014 10:56

Asuntokupla vai ei? Kuplatyökalu paljastaa

Arijukka Turtiainen

Suomen Pankin kuplatyökalusta on hyviä ja huonoja uutisia. Asunto- ja osakekuplia havainnoiva työkalu havaitsee aiempaa paremmin kuplat, mutta menetelmässä on myös ongelmia, työkalun kehittänyt ekonomisti Katja Taipalus sanoo.

Fazer aloittaa yt-neuvottelut – jopa 40 joutuu lähtemään

Lehtikuva

Fazer aloittaa yt-neuvottelut enintään 40 henkilön vähentämiseksi Lappeenrannassa ja Oulussa.

Bloomberg: Ericssonin toimitusjohtaja ehdolla Microsoftin johtoon

EPA

Ruotsalaisen verkkovalmistaja Ericssonin toimitusjohtaja Hans Vestberg on yksi ehdokas ohjelmistojätti Microsoftin uudeksi toimitusjohtajaksi, uutistoimisto Bloomberg kertoo viitaten nimettömiin neuvottelulähteisiinsä.

Ruokakauppa oli Keskon ainoa valopilkku

Lehtikuva

Kauppakonserni Keskon myynti väheni joulukuussa kolme prosenttia 813 miljoonaan euroon edellisvuoden joulukuusta. Myös koko vuoden myynti heikkeni. Ainoastaan ruokakauppa kasvoi.

Makrovakaus on rahaviranomaisten uusi aluevaltaus

Simon Dawson/Bloomberg News

Suomen Pankin toimistopäällikön Katja Taipaluksen kehittämä kuplatyökalu on osa finanssikriisin jälkeistä makrovakauspolitiikkaa. Sen onnistumisesta tai epäonnistumisesta ei vielä tiedetä. Suomen valvoja saanee makrovakaustyökalut työkalupakkiinsa alkuvuonna säädettävällä luottolaitoslailla.

Vaahto Group vaihtoi toimitusjohtajansa pikavauhtia

Vaahto Groupin toimitusjohtaja Ari Viinikkala jätti eilen tehtävänsä ja uusi toimitusjohtaja Vesa Alatalo aloittaa tänään.

Fed: USA:n taloudessa myönteisiä merkkejä

Heidi Hagelin

Yhdysvaltain talous oli maltillisessa kasvussa viime vuoden lopulla. Kasvu sai tukea joulukaupasta, työmarkkinatilanteen kohentumisesta ja teollisuustuotannon vahvistumisesta.

IMF-pomo varoittaa deflaatioörkistä

Reuters

Kehittyneiden talouksien täytyy päättäväisesti toimia deflaation eli hintojen laskun torjumiseksi, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja Christine Lagarde kehottaa. IMF-johtaja vertaa deflaatiota tarujen örkkeihin.

Täystyrmäys Nokia-pomon englantivedolle: "Eliitin haihattelua"

Lehtikuva/IS

Professorit Laura Kolbe ja Markku Kuisma torjuvat Nokian Risto Siilasmaan ehdotuksen, että englannista tehtäisiin Suomen virallinen kieli. Ei tuo mitään lisäarvoa, että koko maa pakkoenglantilaistetaan, näpäyttää Kolbe.

EK paljasti tutun luvun tulevan kesän työpaikoista

Mikko Stig /Lehtikuva

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on julkaissut kesätavoitteensa: tänä vuonna halutaan töitä 110 000 kesäläiselle. Luku oli täysin sama viime vuonnakin. Miksi nyt pitäisi uskoa, että tänä kesänä tavoite toteutuu?

Onko eurosta hyötyä vai haittaa?

Suomen talouspäättäjät ja -viisaat eivät usko, että eurosta olisi haittaa Suomelle. Taloustieteiden nobelisti Paul Krugman on eri mieltä. Näkemysero selittyy pitkälti sillä, että Krugman antaa erittäin suuren merkityksen rahapoliittiselle itsenäisyydelle.

Autojohtaja avautuu Saabin virheistä: "Opin läksyni"

Andrew Harrer/Bloomberg

Autoalan vaikuttaja Carl-Peter Forster kertaa Saab-uransa vaiheita Svenska Dagbladetin haastattelussa.

Alankomaissa syödään parhaiten, Tšadissa huonoimmin

Reuters

Terveellisintä ruokaa maailmassa syödään Alankomaissa, brittiläinen avustusjärjestö Oxfam toteaa raportissaan. Huonoimmin ravittuja ovat keskiafrikkalaisen Tšadin asukkaat.

Bank of American tulos nelinkertaistui

BRENDAN MCDERMID

Bank of American tulos yli nelinkertaistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ylittäen markkinoiden odotukset, kun sen ongelmallisiin asuntolainoihin liittyvät korvausvaatimukset vähenivät.

USA:n pankkivalvojat tutkimaan Citin konttoria Lontoossa

Reuters

Yhdysvaltain pankkivalvojat tutkivat tällä viikolla Lontoossa Citigroupin toimia valuuttakaupoissa.

Antti Herlin: "Vastuu Suomen tilasta hallituksella"

Lehtikuva

Elinkeinoelämän keskeisen vaikuttajan Antti Herlinin mukaan Suomen pitää muuttua nopeammin. Siinä tarvitaan vastuunkantoa ja filosofi Ciceron oppeja: "Nykytila on siedettävä, mutta tulevaisuus näyttää huonolta."

Kitkerää palautetta verkkokauppajumista – "Päivä oli erittäin murheellinen"

Matias Mäki

Paytrail myöntää huonon tiedottamisen kesken viikonlopun merkittävän palveluhäiriön. Verkkokauppiailta on tullut sapekasta palautetta.

Siilasmaa: Englannista virallinen kieli Suomeen

Vesa Moilanen / Lehtikuva

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa näkee yhtäläisyyksiä työnantajansa ja Suomen välillä. Nokia on tehnyt rohkeita päätöksiä, samoin pitäisi toimia myös Suomen.

Ford hakee myynnin kasvua uusilla malleilla

Reuters

Fordilta on tänä vuonna tulossa Euroopan-markkinoille ainakin seitsemän uutta mallia.

Osa matkustajista hakee Air Finlandilta tuhansia euroja

Lehtikuva

Konkurssiin menneen Air Finlandin asiakkaiden saatavat vaihtelevat 150 eurosta useisiin tuhansiin euroihin. Prosessin venyminen harmittaa niitä, jotka olisivat tyytyneet osakorvaukseen.

Hartwallin väki: Yt-neuvottelut yllätys ja järkytys

Lehtikuva

Hartwallin työntekijät kertovat odottaneensa muutoksia, mutta nyt paljastuneen kaltaiset henkilöstön vähennysaikeet ovat heille yllätys.

Sammon Stadigh: Suomi-neito on sairas

Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh antoi synkän kuvan Suomen tulevaisuudesta. Energiayhtiö St1:en perustaja Mika Anttonen väitti vastaan.

Apotti-kisan ulkopuolelle jäänyt valittaa hankinnasta

Markku Ulander / Lehtikuva

Potilastietojärjestelmähanke Apotista on tehty muun muassa hankintamenettelyä koskeva valitus markkinaoikeuteen.

Malta aikoo yhä kaupata kansalaisuuttaan – komissaari suuttui

EPA

Euroopan unionin (EU) saarivaltio Malta aikoo jatkaa suunnitelmaansa kansalaisuuksiensa kauppaamisesta, vaikka EU vastustaa sitä.

Huawein älypuhelinmyynti paisui viime vuonna

Reuters

Huawei hyötyi viime vuonna Kiinan langattomien yhteyksien nopeuttamisesta. Yhtiön älypuhelinmyynti kasvoi kahdeksan prosenttia edellisvuodesta.

Saksan talouskasvu hidastui viime vuonna

Reuters

Euroopan suurimman talouden Saksan talouskasvu hidastui viime vuonna edellisvuodesta Euroopan toipuessa vain horjuen jo vuosia jatkuneesta talouskriisistä.

YouGov: Fazer ja Lidl aiheuttivat viime vuonna eniten "pöhinää"

Lehtikuva

Fazer pääsi taas kärkipaikalle uudessa bränditutkimuksessa. Suomalaiset näyttävät arvostavan lähinnä kotimaisia brändejä, mutta YouGov-tutkimusyhtiön listalta löytyy myös yllätyksiä.

10:39 Vaahto Group vaihtoi toimitusjohtajansa pikavauhtia Taloussanomat
10:13 Ruokakauppa oli Keskon ainoa valopilkku Taloussanomat
09:47 Fazer aloittaa yt-neuvottelut – jopa 40 joutuu lähtemään Taloussanomat
08:55 Bloomberg: Ericssonin toimitusjohtaja ehdolla Microsoftin johtoon Taloussanomat
08:49 Yle: Liittymiä koskevia riitoja selvitellään yhä enemmän Taloussanomat
08:24 Fed: USA:n taloudessa myönteisiä merkkejä Taloussanomat
08:14 Malta aikoo yhä kaupata kansalaisuuttaan – komissaari suuttui Taloussanomat
07:36 HS: Komissio esittänee EU:lle uuden ilmastotavoitteen Taloussanomat
07:01 Näin saat paremman kuvan televisioosi Taloussanomat
06:04 Makrovakaus on rahaviranomaisten uusi aluevaltaus Taloussanomat
06:01 Asuntokupla vai ei? Kuplatyökalu paljastaa Taloussanomat
22:38 McDonald's pakotettiin laskemaan hintojaan Venezuelassa Taloussanomat
22:05 IMF-pomo varoittaa deflaatioörkistä Taloussanomat
21:41 YouGov: Fazer ja Lidl aiheuttivat viime vuonna eniten "pöhinää" Taloussanomat
21:14 Täystyrmäys Nokia-pomon englantivedolle: "Eliitin haihattelua" Taloussanomat
20:09 Yle: Räjähdeyhtiö Forcitissa yt-neuvottelut – 20 voi lähteä Taloussanomat
19:40 EK paljasti tutun luvun tulevan kesän työpaikoista Taloussanomat
18:42 Onko eurosta hyötyä vai haittaa? Taloussanomat
18:07 Autojohtaja avautuu Saabin virheistä: "Opin läksyni" Taloussanomat
17:49 Alankomaissa syödään parhaiten, Tšadissa huonoimmin Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 16.1.2014 klo 10:56 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,08
OMX Helsinki CAP PI -0,03
OMXH25 PI +0,02
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,05
OMX Helsinki Small Cap PI -0,01

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,565 +0,013
Euribor 6 kk 0,397 +0,014
Euribor 3 kk 0,29 +0,009
Euribor 1 kk 0,216 +0,013

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Vaahto Group Plc Oyj (LP) 0,89 9,88
Takoma Oyj (LP) 0,24 4,35
Afarak Group Plc 0,33 3,13
Outokumpu 0,4819 3,1
Rautaruukki K 7,37 1,52
Elecster A 6,01 -1,48
Kesko B 27,82 -1,56
Vacon 60,89 -1,79
Saga Furs Oyj C 36,7 -1,87
Talentum (LP) 1,09 -2,68

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 13,13 M 0,51
UPM-Kymmene 3,48 M 0,23
Stora Enso R 3,14 M 0,39
Sampo A 2,91 M -0,06
Nordea Bank FDR 2,76 M -0,49
Metso 2,31 M -0,5
Outokumpu 1,91 M 3,1
Nokian Renkaat 1,82 M -1
KONE Corporation 1,75 M 0,31
Fortum 1,12 M -0,18




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti