keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uutiskirje: Päivänpaiste sokaisee velkamyrskyn silmässä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 8.1.2014 10:44

Päivänpaiste sokaisee velkamyrskyn silmässä

Tea Tauriainen

Eurokriisi näyttää tyyntyneen kuin paha myrsky olisi ohi. Kriisin oireet ovatkin rauhoittuneet – mutta syyt ovat ennallaan tai entistä pahempia: talous on heikompi ja velkataakka raskaampi kuin ennen kriisiä. Euroalue onkin ennemmin myrskyn silmässä kuin suojassa.

Talvivaara lomauttaa lähes 250 työntekijää

Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaaran yt-neuvottelut ovat päättyneet. Niissä sovittiin 246 työntekijän lomauttamisesta toistaiseksi.

Moni nainen ostaa auton, mutta missä se näkyy?

Reuters

Yhä useampi auton ostaja on nainen, mutta automainosten perinteinen kuvasto on yhä voimissaan.

Fordin Mulally pani pisteen Microsoft-huhuille

REUTERS/Thomas Peter

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin johtoon povattu Alan Mulally kiisti aikovansa lähteä Fordista tänä vuonna.

Finnairin liikenne laski joulukuussa

handout

Finnairin matkustajakäyttöaste aleni joulukuussa ja liikenne supistui henkilökilometreillä mitattuna 2,7 prosenttia vuotta aiemmasta. Eniten laski lomaliikenne.

Kiinan suurin kauppapaikka kieltää Bitcoinin

George Frey/Bloomberg

Kiinan suurimmassa verkkokaupassa ei saa enää ostaa ja myydä Bitcoineja. Muutos on merkittävä, arvioi kiinalainen analyytikko.

Finnwatch: Suomalaisyhtiöillä satoja tytäryhtiötä veroparatiiseissa

REUTERS/Eric Gaillard

Suurilla suomalaisyhtiöillä on lukuisia tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Holding-yhtiöiden käyttöä selvitti yritysten yhteiskuntavastuuta tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch.

Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen

REUTERS/Bobby Yip

Pieni- ja suurituloisuus näyttää tutkimuksen mukaan periytyvän varsinkin kaikkein pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa päässä.

Maailman kalleimman kalan hinta romahti 95 prosenttia

Kiyoshi Ota/Bloomberg

Maailman kalleimman kalan eli vuoden ensimmäisen Tsujikin-kalamarkkinoiden huutokaupan kalleimman sinievätonnikalan hinta on romahtanut. Selitys löytyy kysynnän ja tarjonnan sijaan kunniasta.

Kiina varoittaa: Jeepillä ei saa ajaa maastossa

REUTERS/Allison Joyce

Kiina on määrännyt italialaisen Fiatin omistaman Chryslerin tarkastamaan Jeep Wrangler -maasturinsa.

Pankki: Tynkä-Nokia hyvä sijoitus – patenttituotot voivat kasvaa 40 %

Henrik Kettunen/Bloomberg

Investointipankki Credit Suissen mukaan verkkoliiketoimintaan keskittyvän teknologiayhtiön Nokian osake tarjoaa hyvät sijoitusmahdollisuudet.

IMF nostaa maailmantalouden kasvuennustettaan

REUTERS/Yuri Gripas

Maailmantalous kasvaa tänä vuonna enemmän kuin aiemmin ennakoitu 3,6 prosenttia, arvioi kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde.

Jättipankki maksaa miljardikorvaukset pyramidihuijauksesta

REUTERS/Mike Segar

JPMorgan Chase on suostunut maksamaan Yhdysvaltain viranomaisille 1,7 miljardin dollarin korvaukset Bernard Madoffin pyramidihuijaustapauksen vuoksi.

Auto, jonka pakoputkesta tulee pelkkää vesihöyryä

Reuters

Toyota esitteli maanantaina uuden vetyautonsa Las Vegasin elektroniikkamessuilla. Auton vetypolttokennoa voi käyttää ajamisen lisäksi myös pienenä sähkövoimalana, jos sähkökatko osuu kohdalle.

Asunnonostajille ilouutinen: Lainamarginaalin kasvu pysähtyi

Heini Karjanmaa

Asuntolainojen marginaalit ovat nousseet reippaasti viime vuosina.

"Suomelle jää Musta Pekka käteen"

Lehtikuva

Asiantuntijat uskovat euron heikkenevän tulevaisuudessa, mutta tarkempi ajankohta jakaa mielipiteitä. Heikompi euro olisi mannaa Suomen viennille.

Taloussanomat-sovelluspaletti kasvoi Androidilla

Taloussanomia voi vastedes lukea myös Android-sovelluksen kautta. Lehti on tehnyt mobiilisovellukset aiemmin myös Lumia- ja iPhone-käyttäjille.

EKP:n johtajaksi ehdolla saksalainen, jolla on pitkä nimi

REUTERS/Lisi Niesner

EU:n valtiovarainministerit ehdottavat Bundesbankin kakkosjohtajaa Sabine Lautenschläger-Peiteria Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi Saksan hallitukseen siirtyvän Jörg Asmussenin tilalle.

10:15 Nokia autokimppaan Blackberryn kanssa Taloussanomat
10:01 Finnairin liikenne laski joulukuussa Taloussanomat
09:55 Ensituntumassa LG:n kaareva puhelin – "Lankapuhelimen tuntua" Taloussanomat
09:51 Fordin Mulally pani pisteen Microsoft-huhuille Taloussanomat
09:31 Kiinan suurin kauppapaikka kieltää Bitcoinin Taloussanomat
09:22 Talvivaara lomauttaa lähes 250 työntekijää Taloussanomat
09:00 HS: Suomen käteisautomaatit vähenivät pikatahtia Taloussanomat
08:15 IMF nostaa maailmantalouden kasvuennustettaan Taloussanomat
07:51 Yritysjohtajat Ylelle: Tuet pois tappioyrityksiltä Taloussanomat
07:39 Harva pienituloisen perheen lapsi on 30-vuotiaana isotuloinen Taloussanomat
06:05 Moni nainen ostaa auton, mutta missä se näkyy? Taloussanomat
06:01 Päivänpaiste sokaisee velkamyrskyn silmässä Taloussanomat
00:05 Finnwatch: Suomalaisyhtiöillä satoja tytäryhtiötä veroparatiiseissa Taloussanomat
21:23 Maailman kalleimman kalan hinta romahti 95 prosenttia Taloussanomat
21:01 Kiina varoittaa: Jeepillä ei saa ajaa maastossa Taloussanomat
20:24 Rengasjohtajat vapautettiin vuorokauden telkeämisen jälkeen Taloussanomat
20:02 EKP:n johtajaksi ehdolla saksalainen, jolla on pitkä nimi Taloussanomat
19:42 Jättipankki maksaa miljardikorvaukset pyramidihuijauksesta Taloussanomat
18:54 Supermarketin banaanilaatikot täynnä huumeita – "logistinen virhe" Taloussanomat
17:53 Pankki: Tynkä-Nokia hyvä sijoitus – patenttituotot voivat kasvaa 40 % Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 8.1.2014 klo 10:44 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,22
OMX Helsinki CAP PI +0,12
OMXH25 PI +0,21
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,14
OMX Helsinki Small Cap PI +0,54

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,55 -0,006
Euribor 6 kk 0,381 -0,008
Euribor 3 kk 0,28 -0,007
Euribor 1 kk 0,202 -0,014

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Olvi A 29,69 3,92
Saga Furs Oyj C 36,33 3,53
Biotie Therapies (LP) 0,3 3,45
Panostaja Oyj (LP) 0,78 2,63
Glaston Corporation 0,4 2,56
Stora Enso A 7,3 -1,62
Viking Line 18,02 -2,22
Basware 23,8 -2,38
Munksjö Oyj 5,15 -4,63
Endomines AB 0,4 -11,11

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Stora Enso R 3,84 M 1,23
Nokia 2,55 M 0,25
UPM-Kymmene 2,3 M 0,56
Metso 2,15 M 0,17
KONE Corporation 1,44 M -0,67
Valmet Corporation 1,35 M 0,39
Sampo A 1,32 M -0,06
Fortum 1,27 M 0,12
Neste Oil 1,19 M 1,31
Nordea Bank FDR 0,89 M 0,36




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti