torstai 16. tammikuuta 2014

Newsletter: Pahamaineisen hakkeriryhmän verkkosivu hakkeroitiin kostoksi

Digitoday

Pahamaineisen hakkeriryhmän verkkosivu hakkeroitiin kostoksi

Matias Mäki

16.01.14 klo 12:46 Turkkilainen hakkeriryhmä teki kostoiskun Syrian Electronic Armyn verkkosivuille.



Se siitä ylistyksestä: Yahoon Mayer potki kakkospomon pihalle

Reuters

16.01.14 klo 13:02 Yahoon toiseksi ylin johtaja ennätti pitää paikkansa vain noin vuoden ajan ennen kuin Marissa Mayerin kenkä heilahti. Potkut paljasti Recode.


Suojeli salasanaansa, sai vankeustuomion

Pawel Kopczynski

16.01.14 klo 13:52 Salasanaa suositellaan aina pidettäväksi mahdollisimman suojassa muilta. Mutta joissain tilanteissa sillä voi olla ikäviä seurauksia salasanan haltijalle, BBC kertoo.


Spotifylta muikea temppu – ilmaiskuuntelun aikarajoitus pois

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

16.01.14 klo 10:35 Spotify antaa ilmaiskäyttäjien jatkossa kuunnella musiikkia ilman tuntirajoituksia. Yhtiö poisti rajoituksen hieman ennen uuden kilpailevan musiikkipalvelun käynnistymistä.


Ericsson-pomo kilpailee Microsoftin johtajuudesta

EPA

16.01.14 klo 12:00 Ruotsalaisen verkkovalmistaja Ericssonin toimitusjohtaja Hans Vestberg on yksi ehdokas ohjelmistojätti Microsoftin uudeksi toimitusjohtajaksi, uutistoimisto Bloomberg kertoo viitaten nimettömiin neuvottelulähteisiinsä.


DNA lupaa aidon 4G:n 80 prosentille suomalaisista

DNA

16.01.14 klo 10:00 DNA:n aito 4G-verkko laajenee kattamaan 80 prosenttia Suomen väestöstä vuoden loppuun mennessä.


Apple maksaa takaisin lisää lasten laittomia ostoksia

Supercell

16.01.14 klo 09:44 Apple korvaa ostoksia, joita lapset ovat tehneet sen verkkokaupasta ilman vanhempien suostumusta, ainakin 32,5 miljoonan dollarin arvosta. Applen ja FTC:n välisessä sopimuksessa ei ole kattorajaa.


Ford tietää missä ja milloin kaahailet

Ford

16.01.14 klo 09:25 Autovalmistaja Ford tietää, ketkä rikkovat lakia ja milloin, sillä Fordilla on autoissa satelliittiseurantalaite. Näin väitti Fordin johtaja viime viikolla, mutta on sen jälkeen vetänyt kiivaasti sanojaan takaisin.


Starbucks ja Subway tarjoilevat salasanoja ilman kastiketta

Petri Korhonen

16.01.14 klo 07:00 Suuren Starbucks-kahvilaketjun iPhone-maksusovellus tallentaa salasanat ja tilauspaikan koordinaatit salaamattomina maksajan puhelimeen.


Saitko kissavideoista tarpeeksi? Nyt voit olla se kissa!

Ruutukaappaus

15.01.14 klo 21:15 Löydä sisäinen kissasi. Vain tuhon määrällä on väliä Catlateral Damagessa.


Tukkapöllyä Paytrailille: "Päivä oli erittäin murheellinen"

Matias Mäki

15.01.14 klo 16:00 Paytrail myöntää huonon tiedottamisen kesken viikonlopun merkittävän palveluhäiriön. Verkkokauppiailta on tullut kitkerää palautetta.


Intel satsasi jättisumman sirutehtaaseen – ja pitää sen kiinni

RICK WILKING

15.01.14 klo 15:15 Suoritinjätti aikoo omaksua entistä pienemmän valmistustekniikan vanhassa tehtaassaan.


Uusimmat uutiset

13:52 Suojeli salasanaansa, sai vankeustuomion
13:02 Se siitä ylistyksestä: Yahoon Mayer potki kakkospomon pihalle
12:46 Pahamaineisen hakkeriryhmän verkkosivu hakkeroitiin kostoksi
12:00 Ericsson-pomo kilpailee Microsoftin johtajuudesta
10:35 Spotifylta muikea temppu – ilmaiskuuntelun aikarajoitus pois
10:00 DNA lupaa aidon 4G:n 80 prosentille suomalaisista
09:44 Apple maksaa takaisin lisää lasten laittomia ostoksia
09:25 Ford tietää missä ja milloin kaahailet
07:00 Starbucks ja Subway tarjoilevat salasanoja ilman kastiketta
21:15 Saitko kissavideoista tarpeeksi? Nyt voit olla se kissa!
16:00 Tukkapöllyä Paytrailille: "Päivä oli erittäin murheellinen"
15:15 Intel satsasi jättisumman sirutehtaaseen – ja pitää sen kiinni
14:05 Huawei ratsastaa älypuhelimilla ja vauhtiverkoilla
13:49 Nasan ihmevekotin pysyy hengissä – vielä
12:29 NSA soluttautuu verkosta irti oleviin koneisiin radioaalloilla
11:55 60 000 piilaaksolaista penää rahaa Googlelta ja muilta jäteiltä
10:57 Winamp pysyy hengissä, sai uuden kodin
10:02 Myynti alkaa perjantaina: Foxconn toimitti yli miljoona iPhone 5S:ää China Mobilelle
09:42 Suomi-startup julkisti suoraputken muusikolta maailman musiikkikauppoihin
09:25 Nokia ja Continental katsovat mutkan taakse

Uutiskirjeiden peruutus ja hallinta

Huom! Älä vastaa tähän viestiin, sähköpostilaatikkoa ei lueta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti