tiistai 7. tammikuuta 2014

Uutiskirje: Kiloille kyytiä – näin se tehdään työpaikalla

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 7.1.2014 10:44

Kiloille kyytiä – näin se tehdään työpaikalla

Janne Harju

Tammikuussa kuntosalit ja jumpat pullistelevat uuden vuoden lupauksiaan lunastavia työikäisiä. Taloussanomat kysyi neljältä työpaikalta, miten niissä on varauduttu alkuvuonna puhkeavaan kuntoilupuuskaan.

Pärjäisitkö keskuspankkiirina?

Pekka Sakki/Lehtikuva

Keskuspankkien talouspelit kuvaavat ihannemaailmaa ennen nykyistä talouskriisiä: rahapolitiikka on silkkaa ohjauskoron nostoa ja laskua. Lue Taloussanomien arvio Suomen Pankin ja EKP:n talouspeleistä.

Outotecin Jari Rosendal Kemiran toimitusjohtajaksi

Lehtikuva

Kemiran hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kaivosteknologiayhtiö Outotecin Americas-alueen johtajan Jari Rosendalin. Hän aloittaa Kemian johdossa toukokuun alussa.

Helsingin Sanomien toimituksesta irtisanotaan 37

Lehtikuva

Helsingin Sanomien toimituksessa marraskuussa aloitetut yt-neuvottelut ovat päättyneet. 37 työntekijää irtisanotaan.

Senaatti hyväksyi Yellenin nimityksen Fedin johtoon

Reuters

Janet Yellenin valinta Yhdysvaltojen keskuspankin johtoon vahvistui eilen.

Bundesbankin vuoro varoittaa Bitcoinista

REUTERS/Jim Urquhart

Nyt on Saksan keskuspankin vuoro varoittaa Bitcoinin vaaroista.

Norwegian ja Boeing neuvottelevat jälleen Dreamliner-ongelmista

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Norwegianin uudet kaukoliikenteen koneet ovat jääneet usein kentälle.

"Hätärekisteröinnit" paisuttivat matkailuautojen kauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Matkailuvaunujen myynti putosi vuonna 2013 edellisvuodesta 17 prosenttia. Uusi päästömääräys pani vauhtia matkailuautojen rekisteröintiin.

Suomesta on kadonnut 120 työpaikkaa päivässä

Janne Harju

Puolentoista viime vuoden ajan jokaisena työpäivänä on syntynyt keskimäärin 700 uutta työpaikkaa. Ikävä kyllä samaan aikaan päivittäin on hävinnyt 820 työpaikkaa. Tilanne ei näytä juuri muuttuvan alkaneen vuoden aikana.

Soros: Euro saattaa tuhota koko unionin

Wikipedia / World Economic Forum

Miljardööri George Soros ruotii Euroopan tilannetta ankarin sanankääntein. Hänen mielestään eurokriisin hoito nostaa esiin haamuja ensimmäisen maailmansodan ajoilta.

Ekonomistit ennustavat Yhdysvaltojen talouden kasvavan

REUTERS/Carlo Allegri

Taloustieteilijät uskovat maailman suurimman talouden kasvavan paremmin alkavana vuonna. Kasvu tulee silti olemaan suhteellisen vaatimatonta.

Latvian vuoro yrittää: muuttuuko paperi kullaksi?

Tea Tauriainen

Euro on kuin harkkomuotti, jonka avulla EU-maat yrittävät valaa paperirahaa kultarahan veroiseksi vakauden ankkuriksi. Länsimaisten valuuttojen klassinen kultakanta kesti kymmeniä vuosia mutta kariutui sata vuotta sitten ensimmäiseen maailmansotaan. Euro on nyt 15-vuotias ja viidettä vuotta velkakriisin kourissa – mutta ei hajalla. Vuoden alussa rahakoe laajeni Latvian verran.

Auto korvasi hevosen, mutta poolo ei kadonnut

Keikari.com

Poolotakki (eng. polo coat) on vaalea kaksirivinen päällystakki, joka erottuu yksityiskohtiensa ansiosta.

Yhdysvaltain valtiovarainministeri esittää vaatimuksia euromaille

REUTERS/Gary Cameron

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jack Lew esittelee ensi viikolla näkemyksiään euromaiden johtajille.

Nissan haluaa siivun Lontoon taksimarkkinoista

Chris Ratcliffe/Bloomberg

Lontoon takseilla on tiukat vaatimukset. Lontoon takseja myydään vuosittain noin 1 200.

"Kreikka ei tule ikinä maksamaan velkojaan"

Paavo Teittinen

Professori Jan Kregel näkee euron kriisissä yhteneväisyyksiä taannoisen Argentiinan rahoituskriisin kanssa. Kreikan kaltaisille, käytännössä varattomille euromaille on pakko antaa paljon anteeksi.

Ylittääkö lastesi elintaso omasi?

Tea Tauriainen

Euroopassa seuraavan sukupolven nousuun näyttää uskovan pieni vähemmistö. Sen sijaan kehittyvissä maissa nälkä on kova ja usko parempaan vahva. Mistä tämä itse asiassa kertoo?

Työväki telkesi rengasjohtajat neukkariin

EPA

Rengasvalmistaja Goodyearin tehtaan työntekijät lukitsivat johtajansa neuvotteluhuoneeseen Ranskan Amiensissa. Työtä vaille jäävät tehdastyöntekijät vaativat mittavia erorahoja.

"Valuutan erottaminen valtiosta oli valtava virhe"

Paavo Teittinen

Professori Randall Wray uskoo, että eurokriisissä on kyse valtion ja valuutan erottamisesta. Hän haluaisi isoja muutoksia valuuttaunionin rakenteisiin. Rahapolitiikan itsenäisyyden tärkeys pitää ymmärtää uudelleen.

Näitä kirjoja luetaan Wall Streetillä

Reuters

Wall Streetin sijoittaja-ammattilaiset paljastivat viime vuoden suosikkikirjansa. Joukossa oli yllättävän paljon kaunokirjallisuutta.

10:16 Helsingin Sanomien toimituksesta irtisanotaan 37 Taloussanomat
09:50 Outotecin Jari Rosendal Kemiran toimitusjohtajaksi Taloussanomat
09:10 Bundesbankin vuoro varoittaa Bitcoinista Taloussanomat
08:57 Työväki telkesi rengasjohtajat neukkariin Taloussanomat
08:17 Yle: Suomalaisten mielestä sosiaalituet passivoivat Taloussanomat
08:04 Facebook mokaa tietosuojassa, kiinnostaako ketään? Taloussanomat
07:40 Senaatti hyväksyi Yellenin nimityksen Fedin johtoon Taloussanomat
06:06 Pärjäisitkö keskuspankkiirina? Taloussanomat
06:02 Kiloille kyytiä – näin se tehdään työpaikalla Taloussanomat
17:25 USA:n teollisuustilaukset kasvussa – palvelusektorin kasvu hyytyy Taloussanomat
16:53 Nissan haluaa siivun Lontoon taksimarkkinoista Taloussanomat
15:58 Bitcoin kelpaa Zyngalle – hinta pomppasi Taloussanomat
15:20 Merkel sai murtuman hiihtolenkillä Taloussanomat
10:55 Norwegian ja Boeing neuvottelevat jälleen Dreamliner-ongelmista Taloussanomat
10:19 Arvio: Kiinalaisten palkat nousevat tänä vuonna yli kymmenyksen Taloussanomat
09:29 HS: Tuoteväärennökset yleistyvät verkkokaupoissa Taloussanomat
06:05 "Hätärekisteröinnit" paisuttivat matkailuautojen kauppaa Taloussanomat
06:02 Ylittääkö lastesi elintaso omasi? Taloussanomat
18:32 Yle: Maatalouden investoinnit kasvoivat hurjat 70 % Taloussanomat
18:17 Soros: Euro saattaa tuhota koko unionin Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 7.1.2014 klo 10:44 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,13
OMX Helsinki CAP PI -0,06
OMXH25 PI +0,13
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,08
OMX Helsinki Small Cap PI +0,17

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,55 -0,008
Euribor 6 kk 0,38 -0,009
Euribor 3 kk 0,28 -0,008
Euribor 1 kk 0,204 -0,017

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Takoma Oyj (LP) 0,22 10
Ixonos Plc 0,11 10
Oral Hammaslääkärit Plc 5,35 4,09
Raisio Oyj Vaihto-osake 4,54 3,18
Digia Plc 4,12 3
Kesla A 4,9 -2,58
Innofactor Plc (LP) 1,28 -3,03
Wärtsilä Corporation 34,11 -3,04
Valmet Corporation 6,64 -3,35
Dovre Group Plc 0,46 -4,17

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Valmet Corporation 19,4 M -3,35
Nokia 11,46 M -0,34
Wärtsilä Corporation 5,29 M -3,04
UPM-Kymmene 4,03 M 0,49
KONE Corporation 3,93 M 0,67
Nordea Bank FDR 3,82 M 0,36
Sampo A 2,9 M 0,17
Nokian Renkaat 2,49 M -0,96
Metso 2,45 M -0,87
Stora Enso R 1,95 M 0,41




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti