Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tyrmäsi tänään Ylen aamu-tv:ssä täysin väitteet, joiden mukaan puolustusministeri Stefan Wallin (r.) olisi itse saanut valita, säästetääkö lakkauttamiselta Dragsvikin vai Pohjois-Karjalan varuskunta. Puolustusvoimien uudistuksessa esitetään Dragsvikiä säilytettäväksi ja Kontiorantaa lakkautettavaksi. »
Kaksi hallituksen ministeriä, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd.), ovat napit vastakkain koskien nuorisojärjestöjen tukia. »
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) jatkoi tänään pääministerin ilmoituksessa tuttua retoriikkaansa hyvinvointivaltion säilyttämisestä. Katainen on ennenkin perustellut poliittisia ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisella. »
Mediatutkija Lars Lundsten tuomitsee Journalisti-lehden haastattelussa tiedotusvälineiden toiminnan presidentinvaaliuutisoinnissa. »
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ärsyyntynyt puolueensa kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan julkisesta kritiikistä. Soini toi reaktionsa esiin tänään sekä Iltalehdessä että Yle Radio 1:n Ykkösaamussa. »
Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) vaatii, että puolustusministeri Stefan Wallinin jääviys Dragsvikin varuskunnan säilyttämisessä tutkitaan. Oinonen ilmoitti tänään jättävänsä oikeuskanslerille tutkintapyynnön, oliko Wallin jäävi osallistuessaan hallituksessa varuskuntien lakkauttamista koskevaan päätöksentekoon. »
Jarmo Koponen Venäjällä verkko sakenee kampanjoinnista
Päivi Räsänen Kristillistä nuorisotyötä kohdeltava yhdenvertaisesti
Anneli Jäätteenmäki Kreikan etu olisi erota eurosta
Markku Huusko Ranskassa 37 000 kuntaa, soittaako OECD niille poskea?
Sampo Terho Suomen viennin kasvu on hidastunut euroaikana
Sirpa Asko-Seljavaara Rohkea kuntaministeri Henna Virkkunen
Niklas Herlin Baskitaiteilijan museo kiinni. Guggenheim Sanomataloon?
Jarmo Nieminen Merivoimien muutos: Tammisaari ja Upinniemi
Hypon Asuntomarkkina-analyysi Q4/2011 on ilmestynyt. Eurokriisitartunta on levinnyt jo isoihin euromaihin. Luottolaman merkit ovat jo näkyvissä, yhteinen euroalue horjuu. Kaikki tämä näkyy synkissä kuluttajanluottomusluvuissa ja se taas heijastuu asuntomarkkinoille. Lue lisää internetsivuiltamme.
Lue lisää
Kannattaa kysyä Hypolta ympäristölainatarjous oman kodin energiatehokkuuden parantamisen rahoittamiseksi. Hypo ja Pohjoismaiden Investointipankki NIB ovat yhteistyössä tuoneet markkinoille ratkaisun, jolla niin kotitaloudet kuin taloyhtiöt voivat rahoittaa joustavasti energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä hankkeitaan.
Tarjoamme Suomen parhaan asuntorahoituksen asiantuntemuksen ja osaamisen käyttöösi, kun tarvitset rahoitusta sijoitusasunnon hankintaan. Sijoitusasunnon osto osittain tai kokonaan lainarahalla sisältää aina riskejä, mutta me autamme Sinua hallitsemaan rahoitukseen liittyvät riskit. Hypon Sijoittaja 10 -rahoitusratkaisulla Sinulla on käytössäsi enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia asuntosijoitusten hankintaan. Rahoitustarjous kannattaa aina pyytää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta voit toimia ripeästi, kun sopiva asuntosijoituskohde löytyy. Asuntomarkkinatilanteen tasaantumisesta huolimatta, sijoitusasunnoiksi parhaiten soveltuvat asunnot menevät edelleen hyvin nopeasti kaupaksi ja vuokrausaste on korkea.
Jos jotain viime kriiseistä on opittu niin talletukset kannattaa hajauttaa eri pankkeihin. Ei kannata mennä siihen "helppoon" ja jättää ylimääräiset säästövarat omaan palkkatilipankkiin. Vertaile pankkeja ja niiden antamia talletustarjouksia. Ymmärrä, että tallettamalla rahoitat pankin toimintaa. Siksi ei kannata tuijottaa pelkkään korkoon talletuspankkia valitessasi. Hajauta fiksusti pankkiriskiäsi ja pidä oma palkkatilipankkisi varpaillaan. Hypolla on kokemusta olla se "toinen pankki", jossa ylimääräiset varat ovat kivasti "jemmassa". Ota yhteyttä ja kysy talletustarjousta. Saat sen samantein. A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti